Työn ensimmäisessä vaiheessa kartoitetaan potentiaalisia kotimaisia ja ulkomaisia datakeskustoimijoita sekä asiakasyrityksiä, joilla on kiinnostusta Rovaniemellä sijoittuvalle uuden sukupolven datakeskukselle. Hankkeessa kartoitetaan myös alueellisten ja kansallisten TKI-toimijoiden ja yritysten kiinnostusta osallistua Rovaniemelle sijoittuvan datakeskustoiminnan käynnistämiseen ja kehittämiseen. Hankkeessa määritellään myös Rovaniemen kilpailukykytekijät datakeskusten sijoittautumiskohteena sekä tuotetaan kilpailukykytekijöitä kuvaava englanninkielinen aluemarkkinointimateriaali.

Rovaniemen Datacenter -konseptin alustavana toiminta-ajatuksena on tarjota uuden sukupolven datakeskuspalveluja, joissa hyödynnetään uusinta teknologiaa ja innovaatioita. Perustettava datakeskus toimisi samalla uuden teknologian kehittämis- ja pilotointiympäristöinä edistäen innovaatioiden kaupallistamista ja levittämistä. Hankkeen pitkän aikavälin tavoitteena on saada Rovaniemelle korkean tiedonsiirtokapasiteetin omaava sekä energiatehokas datakeskus ja sitä tukeva liiketoimintaekosysteemi.

Perustiedot
1.5.-31.12.2024Aikataulu
94 677 €Budjetti
Rovaniemen kaupunkiHankkeen omistaja
Rahoitus
18 935 €Rovaniemen kaupunki
75 742 €AKKE-rahoitus

Hankkeen vastuuhenkilö

 

Kehittämispäällikkö Pirjo Kutinlahti

+358 40 481 79 74 

pirjo.kutinlahti@rovaniemi.fi